Vasemmistoliitto / Suonenjoki

Tulevat tavoitteet Tulosta Sähköposti

Tavoitteemme ja aloitteita vaalikaudella 2005 - 2008


Esityksiä ja aloitteita

  • Käyttövesimaksun korotusten kohtuullistaminen. Mielestämme vesimaksuilla kerätään piiloveroa, koska vesilaitoksen tilinpäätös on vuonna 2005 166000 euroa ylijäämäinen kaupungin tilintarkastajan tilitarkastuskertomuksen mukaan.

  • Kaupungin kustannettava liukuesteet yli 70 vuotiaille ja liikuntavammaisille ulkoilukenkiin kaatumis- ja liukastumistapaturmien ehkäisemiseksi.

  • Aloite pitkäaikaistyöttömien työllistämishankkeen käynnistämisestä.

  • Aloite ikääntyvän väestön osan ,yli 65 vuotiaiden kaupunkilaisten liikunnanharrastusten lisäämiseksi 65 +kortin käyttöönoton Suonenjoella. Esim. 20 euron kortilla 65 vuotias pääsisi käyttämään mm. uimahallin , kuntosalin ja avantouinnin palveluja.   

  • Kuluvalla valtuustokaudella 2005 - 2008 olemme tietoisesti pitäneet tärkeänä tavoitteenamme Suonenjoen talouden kuntoonsaattamista. Hyviä kuntalaisten palveluja parantavia aloitteita olisi ollut, mutta tiukan taloudellisen tilanteen huomioonottaen on keskitytty turvaamaan olemassa olevien palveluiden laatu ja saatavuus. Edelleenkin korostaen aktiivisen elinkeinopolitiikan tärkeyttä.

  • Isoja investointi kohteita on toteuttettu mm.Veljeskodin remontti on valmistunut ja parhaillaan on menossa terveyskeskuksen peruskorjaus joka kestää vuodelle 2009 asti. Muutoinkin rakentamisen vilkkaus Suonenjoella on ilahduttava.

 Talousarvion käsittely 2008

  • Talousarviokäsittyn yhteydessä Vasemmistoliiton valtuustoryhmä  korosti mm:

       Elinkeinopolitiikan  tärkeyttä paikkakunnan elinvoimaisuuden ja vetovoimai-

        suuden lisääjänä.                                                                                       

  •  Henkilöstön työhyvinvointiin ja jaksamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

  • Palvelurakenneuudistus näyttää pirstovan jo olemassa olevaa sisä-savolaista 

        yhteistyötä

        vaikka tarkoituksena tulee olla enemminkin rakentaa kuin repiä jo toimivia  

        yhteistyömalleja

        esim. terveydenhuollon osalta.                  

  • Kadunrakennuksen osalta Pihlajakadun saneeraustyön aloittaminen aikaistettiin  esityksestämme vuodelle 2008 ja kannatimme Tervontien poikkikatujen peruskorjaksen alottamista myös vuoden 2008 aikana.

Vuoden 2007 talousarviokäsittely

Talousarviokäsittelyn yhteydessä Vasemmistoliiton valtuustoryhmä nosti esille mm. seuraavat asiat:

  • Aktiivista elinkeinopolitiikkaa jatkettava

  • Rakentamisen vilkkaus ilahduttavalla tasolla

  • Halo-hankintayhteistyön tuomista taloudellisista ja ajankäytöllisistä säästöistä on laadittava selvi-tys kevään 2007 tilinpäätöskokoukseen mennessä(Halo-hankintayhteistyö on kuntien ja yhteisöjen tavaroiden ja palvelujen hankintarengas)

  • 2007 aikana on pystyttävä tekemään periaatepää-tös jätevedenpuhdistamon toiminnan jatkosta. Hajuhaitoista on päästävä eroon!

  • Kaupungin omistamista ja kaupungin kannalta tarpeettomista kiinteistöistä luovuttaessa/ myytäessä käytettävä tarkkaa harkintaa. Iisveden terveystalon myynnin takia iso joukko paikallisia järjestöjä jäi ilman harrastus-ja kokoontumistiloja. Kaupungin toimesta on pystyttävä Iisvedeltä etsimään kokoontumistilat niitä tarvitseville järjestöille .

  • Liikuntapaikkojen maksullisuutta ja hinnoittelua selvitettäessä on tärkeää huomioida liikunnan tuomat positiiviset terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Liikuntasalivuorojen maksullisuus on mielestämme hyvin arveluttava asia.

Viimeksi päivitetty ( 29.09.2008 )
 


Etusivu
Suonenjoen Vasemmistoliitto
Edustus luottamustehtävissä
Aloitteet & esitykset
VALTUUSTORYHMIEN ALOITTEET 2009-2010
Vieraskirja
Palaute
Linkit
Ajankohtaista
Tavoitteet
Tulevat tavoitteet
Kunnallisvaalit 2008

© 2005 Pasi Matilainen